Velkakeskustelu on hysteeristä ja harhaanjohtavaa

Valtion velasta käytävä keskustelu on hysteeristä ja harhaanjohtavaa.

Onpas raikasta kuulla, että tämän sanoo ääneen lisäkseni maan johtavat ekonomistit kuten Sixten Korkman, Vesa Vihriälä ja Hannu Vartiainen.
En ole huippuekonomisti, mutta täsmälleen samaa viestiä olen tuonut julki jo useamman vuoden. Ja kun muistuttaa, että Suomi on edelleen yksi maailman parhaiten talousasiansa hoitavia maita emmekä ole vielä musertumassa velkavuoren alle, niin siitäkös vasta älämölö alkaakin.

Tosiasia on kuitenkin se, että me emme ole velkamme kanssa jäniksen selässä, vaikka monella taholla onkin halu pelotella “Kreikan tiellä”. Suomen kykyyn hoitaa talouttaan luotetaan, ja saamme tarvittaessa edelleen markkinoilta lainaa erinomaisilla ehdoilla eikä julkistalouden epätasapainon korjaaminen vaadi nälkäkuuria.

Jatka lukemista ”Velkakeskustelu on hysteeristä ja harhaanjohtavaa”

Jos talous halutaan kuntoon, pitää sote laittaa kuntoon

Tulevan hallituskauden tärkein tehtävä on laittaa suomalaisten terveys kuntoon.

Suomessa on aivan turha haaveilla kestävästä taloudesta tai 80 prosentin työllisyysasteesta samalla, kun tuhannet ihmiset odottavat jopa kaksi vuotta psykiatriseen hoitoon pääsyä, hoitajapula ruuhkauttaa päivystykset sekä leikkaussalit ja työelämästä poistuu jatkuvasti hoitamattomien psyykkisten ja fyysisten vaivojen vuoksi kasvava joukko ihmisiä.

On aivan varma, että hoitojen lykkääminen tai jopa kokonaan hoitamattomuus käy monta kertaa kalliimmaksi kuin terveydenhuollon kunnostaminen ja henkilöstöpulan pikainen kuntoon laittaminen. Onko jonkun mielestä onnistuminen, kun sydänsairaita lapsia lennätetään ulkomaille leikkauksiin hoitajapulan vuoksi? Siksi sote-politiikka on myös kovaa talouspolitiikkaa, puhumattakaan toimivan terveydenhuollon inhimillisestä ulottuvuudesta.

Jatka lukemista ”Jos talous halutaan kuntoon, pitää sote laittaa kuntoon”

Kokoomuksen verolupaksien hyödyt valuisivat lähinnä suurituloisille

Nyt se on laskettu virallisesti: Kokoomuksen rummuttamat veronkevennykset ei hyödyttäisi pienituloisia ollenkaan. Jopa tavalliselle palkansaajalle hyödyt ovat varsin mitättömät, kympin tai maksimissaan pari kuukaudessa. Esimerkiksi alle 1400 € / kk tienaavalle – kuten esimerkiksi opiskelijoille, joille kokoomus esittää myös muita leikkauksia – hyöty olisi pyöreät nolla euroa.

Veroalen hyödyt valuvat – yllätys yllätys – kaikkein parhaiten tienaaville. Suurituloisimmalle kymmenykselle annettaisiin miljardipotista neljännes. Samalla kolme pienituloisinta tulokymmenyksien ryhmää saisivat potista vain rippeet – yhteensä 10 prosenttia.

Eihän tässä ole mitään järkeä. Etenkin pienempituloiset ja tavalliset palkansaajat ovat juuri ne, jotka kipuilevat kohonneiden hintojen ja nousseiden korkojen kanssa. Samalla kokoomus aikoo leikata sosiaaliturvaa ja terveydenhuoltoa, mikä tekisi monen pienituloisen elämän vielä aiempaa tukalammaksi. Käytännössä kyseessä olisi tulonsiirto heikompiosaisilta parempiosaisille.
Jatka lukemista ”Kokoomuksen verolupaksien hyödyt valuisivat lähinnä suurituloisille”