Orpon ja Purran välitilinpäätös

Orpon ja Purran hallitus on asettanut seuraavat talouspolitiikan päätavoitteet: 1) talouden tasapainottaminen 2) työllisyyden parantaminen 3) talouskasvun edistäminen 4) hyvinvointipalveluiden turvaaminen.

Toistaiseksi nämä kaikki ovat kehittyneet hallituksen ohjauksessa huonompaan suuntaan hallituskauden alun tilanteesta. Purra ja Orpo tekevät jopa yli kaksi kertaa suurempaa alijäämää kuin edellinen hallitus. Velkaa Orpo ja Purra tulevat ottamaan tällä vaalikaudella nykyarvioiden mukaan yli 50 miljardia.

Hallitus lupasi myös 100 000 uutta työpaikkaa. Tällä hetkellä kuitenkin kasvaa työttömyys, joka on lisääntynyt on noin 60 000-100 000 henkilöllä Marinin kauden lukemista. Purran ministeriö ennusti viime vuonna tähän aikaan vahvaa 1,2% kasvua, joka on muuttunut -0,5% supistumiseksi. Hallituksen kasvuinvestoinnit koostuvat lähinnä teiden asfaltoinnista (mikä ei ole itsessään huono asia, mutta ei se kasvutoimi ole) ja yksityislääkärikäyntien tukemisesta kela-korvauksilla (mikä on aivan järjetön toimi eikä sen pitäisi luokittua investoinniksi).
Jatka lukemista ”Orpon ja Purran välitilinpäätös”

Orponomics: veroalennuksia velaksi taloudesta välittämättä

Riikka Purra ja perussuomalaiset sanoivat ennen vaaleja, ettei Suomessa ole varaa veronalennuksiin tässä taloustilanteessa.

Olen tästä Purran ja perussuomalaisten kanssa täsmälleen samaa mieltä.

Siksi onkin ihmeellistä, mihin Purran lupaus unohtui ja miksi hallitus aikoo madaltaa veroastetta todella reilusti sekä antaa avokätisiä veroalennuksia kaikkein parhaiten toimeentuleville samalla, kun hyvinvointivaltion peruspalveluista leikataan rajusti ja valtio velkaantuu 10 miljardin vuosivauhtia.

Tänään kerrottiin, että ensi vuonna verotulot vähenevät odotuksia enemmän ja velkaa joudutaan todennäköisesti ottamaan jopa enemmän kuin elokuussa suunniteltu 10 miljardia. Alennamme siis veroja velaksi tulevien sukupolvien piikkiin. Eihän meillä tällaiseen pitäisi olla varaa?

Jatka lukemista ”Orponomics: veroalennuksia velaksi taloudesta välittämättä”

Hallitusohjelman talousosiossa haisee kokoomuslainen kaverikapitalismi ja perussuomalainen takinkääntö

Tässä kirjoituksessa tarkastelen Orpon tulevan hallituksen hallitusohjelman talousosiota (sivut 9-18 ja liitteet A, B, C ja D).

Kokoomus on käytännössä saanut läpi kaikki puolueen ja kokoomuksen etupiirien tavoitteet julkiselle taloudelle. Perussuomalaiset (Riikka Purra) puolestaan vakuutti ennen vaaleja, ettei se ”suostu leikkaamaan suomalaisille tärkeistä palveluista ja sosiaaliturvasta”. Nyt niistä leikataan jopa yli kolme miljardia euroa – arviolta yli 80% leikkauksista tulee näistä kohteista, joihin ei pitänyt koskea. Ovatko perussuomalaiset nukkuneet neuvotteluissa vai miten tämä on mahdollista?

Se ei ollut yllätys, että julkista taloutta tasapainotetaan. Kaikki puolueet jakoivat tämän näkemyksen jo ennen vaaleja. Keinot julkisen talouden tasapainottamiseen ja uudet menolisäykset ovat kuitenkin hyvin kyseenalaisia ja todennäköisesti myös hyvin haitallisia pitkän aikavälin talouden kestävyyden ja yhteiskunnan vakauden kannalta.

Jatka lukemista ”Hallitusohjelman talousosiossa haisee kokoomuslainen kaverikapitalismi ja perussuomalainen takinkääntö”