Kokoomuksen verolupaksien hyödyt valuisivat lähinnä suurituloisille

Nyt se on laskettu virallisesti: Kokoomuksen rummuttamat veronkevennykset ei hyödyttäisi pienituloisia ollenkaan. Jopa tavalliselle palkansaajalle hyödyt ovat varsin mitättömät, kympin tai maksimissaan pari kuukaudessa. Esimerkiksi alle 1400 € / kk tienaavalle – kuten esimerkiksi opiskelijoille, joille kokoomus esittää myös muita leikkauksia – hyöty olisi pyöreät nolla euroa.

Veroalen hyödyt valuvat – yllätys yllätys – kaikkein parhaiten tienaaville. Suurituloisimmalle kymmenykselle annettaisiin miljardipotista neljännes. Samalla kolme pienituloisinta tulokymmenyksien ryhmää saisivat potista vain rippeet – yhteensä 10 prosenttia.

Eihän tässä ole mitään järkeä. Etenkin pienempituloiset ja tavalliset palkansaajat ovat juuri ne, jotka kipuilevat kohonneiden hintojen ja nousseiden korkojen kanssa. Samalla kokoomus aikoo leikata sosiaaliturvaa ja terveydenhuoltoa, mikä tekisi monen pienituloisen elämän vielä aiempaa tukalammaksi. Käytännössä kyseessä olisi tulonsiirto heikompiosaisilta parempiosaisille.
Jatka lukemista ”Kokoomuksen verolupaksien hyödyt valuisivat lähinnä suurituloisille”