Kategoria: Tiedotteet

 

Puolueeni tavoin haluan olla korjaamassa välittömästi edellisen hallituksen koulutukseen kohdistuneet vajaan miljardin leikkaukset seuraavalla vaalikaudella. Pidemmällä tähtäimellä koulutuksen määrärahat tulee palauttaa vähintäänkin 2011 hallituskaudesta alkaneita leikkauksia edeltävälle tasolle. Kannatan myös toisen asteen maksuttomuutta ja maksuttomuuden myötä oppivelvollisuuden laajentamista toiselle asteelle. Taloudelliset realiteetit huomioiden ei ehkä ole mahdollista laajentaa maksuttomuutta varhaiskasvatukseen vielä ensi vaalikaudella, mutta askelmerkit sinne tulee asettaa jo nyt. Koulutuksesta leikkaaminen on ollut lyhytnäköistä ja opportunistista politiikkaa. Lisäresurssit koulutukseen parantavat maamme kilpailukykyä, vähentävät syrjäytymiselle altistumista ja edistävät mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Täysin käsittämätön osa koulutusleikkauksista on ollut ammattikoulureformi. Ammattikoulujen leikkauksia ja opetusuudistusta olen seurannut pettyneenä. Toimenpiteet ovat täysin oikeutetusti saaneet kritiikkiä niin oppilailta, opettajilta kuin työharjoitteluun rekrytoivilta työnantajiltakin. Olen itse suorittanut ammattikoulussa lähihoitajan tutkinnon ja seurannut etenkin tämän koulutuslinjan uudistuksia. On täysin vastuutonta, että opetusvelvoite on sysätty työharjoittelupaikan tarjoaville hoitolaitoksille ja siellä täystyöllistetyille hoitajille. Samalla kun vastuuta on siirretty harjoittelupaikoille, on ammattikoulut vapautettu harjoituspaikoille maksettavista kulukorvauksista, mikä puolestaan heikentää harjoituspaikkojen löytymistä. On kestämätöntä, että maassamme on huutava resurssipula usealla ammattikoulutason osaamista vaativalla alalla (kuten juuri esimerkiksi hoito- ja hoiva-alalla), mutta leikkauksien ja rakenneuudistusten myötä ammattikoulusta valmistuu – jos valmistuu – ammattitaidottomia tutkinnon suorittajia.

Laskutrendissä olevista oppimistuloksista ja etenkin kasvavista oppimiseroista tulee olla huolissaan. On huolestuttavaa, jos peruskoulustamme suoriutuu oppilaita, joilla perustaidot kuten lukutaito eivät ole riittävällä tasolla. Olen keskustellut useiden luokanopettajien kanssa ja saanut kuulla, miten opettajien lisääntyneet velvollisuudet yhdistettyinä ryhmäkokojen kasvuun eivät ainakaan paranna mahdollisuuksia antaa laadukasta opetusta ja huomioida kaikkia riittävästi. Ryhmäkokojen maksimimitoituksen kirjaaminen lakiin lienee tehokkain poliittinen keino turvata tasavertaisemmat edellytykset riittävän laadukkaan ja yksilöllisen opetuksen turvaamiseksi.

Osallistuin Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry:n vaalipaneeliin. Aihe on minulle läheinen, sillä olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni teokraattisessa, islamistisessa valtiossa, jossa uskonto ja politiikka ovat toisistaan erottamattomat. Ylintä valtaa synnyinmaassani Iranissa pitää papisto ja lainsäädäntö pohjautuu Koraanin oppeihin.

Paneelissa keskusteltiin suomalaisen lainsäädännön ja uskonnon yhteydestä. Suomessa lainsäädäntö takaa uskonnonvapauden, mutta lainsäädäntö on kuitenkin monessa asiassa ristiriitainen. Uskonnonvapaus voidaan erottaa positiiviseen ja negatiiviseen uskonnonvapauteen. Positiivinen uskonnonvapaus eli vapaus harjoittaa haluamaansa uskontoa toteutuu Suomessa tyydyttävästi. Negatiivisen vapauden – eli vapauden olla harjoittamatta uskontoa – suhteen meillä on ongelmia. Joskus nämä kaksi ulottuvuutta ovat lisäksi ristiriidassa. Tästä esimerkkinä toimii Suomen oikeuskäytännön sallimma uskontoperusteinen poikien ympärileikkaus. Leikkausta puolustetaan vanhempien positiivisella uskonnonvapaudella harjoittaa uskontoonsa kuuluvaa riittiä. Toisaalta ympärileikkaus loukkaa (ruumiillisen koskemattomuuden lisäksi) lapsen negatiivista uskonnonvapautta, sillä lapsi kantaa uskontokunnan merkkiä kehossaan läpi elämänsä.

Suomessa perustuslaki määrittää tasa-vertaisuuden sekä vakaumusten osalta ihmisten oikeudet. Suurimmat ongelmat liittyvätkin vakaumusten tasa-arvoon. Kahdella valtion kirkkokunnalla on lainsäädännöllinen erityisasema, joka heijastuu etenkin negatiivisen uskonnonvapauden ongelmina yhteiskunnassamme. Suomalainen veronmaksaja tukee ilman valinnanvapautta esimerkiksi yleisradiosta säätävän lain perusteella kristillistä hartausohjelmaa. Lisäksi valtio tukee näitä kahta valtionkirkkokuntaa avustuksin. Koululakimme säätää myös erillisesti ev.lut- ja ortodoksisen kirkkokunnan osalta.

Valtionkirkko on vahvasti lainsäädäntöön kytkeytynyt instituutio, jota on hankala yhdellä eduskuntavaalikaudella korjata. Korjaustoimenpiteet voidaan aloittaa vakavaa juopaa yhteiskuntaamme tuottavien ongelmien ratkomisella. Näistä poikien ympärileikkauksen kieltävä lainsäädäntö olisi erillislailla toteutettavissa oleva toimenpide. Lapsemme koulussa jakava oman uskonnon opetus pitäisi lakkauttaa ja siirtyä kohti yhteistä uskontohistoria- ja elämänkatsomustiedettä. Ensimmäinen askel on tehdä elämänkatsomusaineesta vapaasti valittava myös uskontokuntiin kuuluville oppilaille – nyt valinnanvapaus on vain uskontokuntaan kuulumattomilla.

Ruskeat tytöt -median päätoimittaja Koko Hubara listasi 21.3.2019  eduskuntavaalien ”ruskeita” ehdokkaita. Hubara kritisoi eduskunnan kokoonpanon valkoista homogeenisyyttä ja tarjoaa ratkaisuksi ”ruskeiden” kansanedustajaehdokkaiden äänestämistä. Päätoimittaja lokeroi ihmiset ihonvärin perusteella ja maalaa meille ”me-vastaan-he” -asetelman, jossa ”he” ovat pahat valkoiset kantasuomalaiset.

Hubara on oikeassa siinä, että eduskunnan kokoonpano ei ole heijastellut Suomen demografiaa. Pääkirjoitus ei kuitenkaan vastaa siihen, miksi edustus ei ole ollut optimaalinen. Syitä tulee etsiä paljon laajemmasta paletista kuin median sitoutumattomuudesta. Suurin syy lienee taloudelliset resurssit, sillä kansanedustajaehdokas joutuu laittamaan suuren määrän rahaa kampanjaansa. On myös hyvä muistaa, että Suomeen on vasta hiljattain tullut paljon maahanmuuttajia.

Hubara on yksi kovaäänisimpiä rasismin vastustajia. Siksi onkin kummallista, että hän itse sortuu karkeaan etniseen profilointiin. Hän lokeroi ihmiset ihonvärin ja taustan perusteella ja antaa ymmärtää, että vain kuvitteellinen ”ruskea” on paras edustamaan toista ”ruskeaa”. Valkoinen ei siihen ilmeisesti hänen mielestään kykene.

Olisimmeko hyväksyneet tilannetta, jossa kaikista homoseksuaaleista, vammaisista, ylipainoisista ja tietyn uskonnon edustajista olisi tehty oma listansa? Listoja voidaan kenties perustella monin eri tavoin, mutta Hubaran lista toimii hyvää tarkoitustaan vastaan. Meidän täytyy arvostaa ja kritisoida toisiamme ennen kaikkea osaamisemme, ajatustemme, arvojemme ja toimintamme perusteella.

Älkää. Missään. Nimessä. Ikinä. äänestäkö ketään pelkän ihonvärin takia. Ehdokas on joko hyvä tai ei. Eva on loistava, mutta ei sen takia et on nainen tai ruskea. Vaan siks et on älykäs, välittää ja hällä on arvot kohillaan. https://t.co/5qQBNEsqfw

— Arman Alizad (@armanalizad) 24. maaliskuuta 2019

Voiko listalla olevia yhdistää mikään muu tekijä kuin tuo esineellistävä ”rodullistettu” -termi? Onko mitään muuta, kuin Hubaran toimittama ihonvärin ja etnisyyden laadun mittaamiseen perustuva uhri-leima? Hubara on tosin ollut profiloinnissa valikoiva tai muuten huolimaton, sillä listalta puuttuu Kokoomuksen Rita Kostaman ja Joel Elmacin nimet. Tämä ei ole kuitenkaan kirjoituksen ongelmallisin asia. Ongelma on sen sanoma, jonka mukaan ”ihonvärillä” on väliä.

Hubaran etninen profilointi ei edesauta rasismin kitkemisessä vaan toimii aivan päinvastoin. Pahimmillaan se herättää närkästystä ehdokkaita vastaan. Listaa voidaan käyttää myös rasistisiin tarkoituksiin. Lisäksi se luo toiseuden tunnetta meissä uussuomalaisissa. Kuten listaan päätynyt Binga Tupamäki toteaa: ”Henkilökohtaisesti minun toiseuden tunnetta ruokkii kaikista eniten se, että jatkuvasti halutaan korostaa kaikkien ulkomaalaistaustaisten erilaisuus valkoisista. En ole tähän asti eduskuntavaalikampanjassani kokenut tällaista esineellistämistä jonkun toisen identiteettipolitiikan hyväksi.”

Emme voi harjoittaa tekoja, joita emme muille salli. Yhteisten pelisääntöjen noudattaminen merkitsee sitoutumista tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen, jotka ovat yhteiskuntamme tukipylväät.

Kirjoittajat:

Eva Tawasoli, Vihreiden kansanedustajaehdokas

Seida Sohrabi, Yhteiskuntavaikuttaja