Solidiumin asemaa tulisi pohtia hallituksen omaisuusmyyntien yhteydessä

Vastavalittu hallitus on päättänyt kattaa – katsontakannasta riippuen – menot tai investoinnit myymällä valtion omaisuutta. Valtion omaisuutta ollaan laittamassa niin sanotusti lihoiksi noin kolme miljardia. Tästä kolmen miljardin myyntipotista valtaosa, 2,5 miljardia, tulee kohdistumaan valtion yhtiöomistuksiin, joita sillä on 66 yhtiössä. Erityishuomio tulee olemaan valtion pörssilistatuissa ns. sijoittajaintressiyhtiöissä. Näiden yhtiöiden omistusten ainoa tehtävä on tuottaa valtiolle tuloja eikä omistuksilla ole strategista merkitystä tai yhtiöillä muuta valtiollista erityistehtävää. Jokainen suomalainen omistaa pörssiyhtiöitä valtion kautta lähes 5000 eurolla ja nyt valtion yhteensä 27 miljardin omistuspottia ollaan supistamassa. Jatka lukemista ”Solidiumin asemaa tulisi pohtia hallituksen omaisuusmyyntien yhteydessä”

Koulutus on Suomen tärkein ”luonnonvara”

 

Puolueeni tavoin haluan olla korjaamassa välittömästi edellisen hallituksen koulutukseen kohdistuneet vajaan miljardin leikkaukset seuraavalla vaalikaudella. Pidemmällä tähtäimellä koulutuksen määrärahat tulee palauttaa vähintäänkin 2011 hallituskaudesta alkaneita leikkauksia edeltävälle tasolle. Kannatan myös toisen asteen maksuttomuutta ja maksuttomuuden myötä oppivelvollisuuden laajentamista toiselle asteelle. Taloudelliset realiteetit huomioiden ei ehkä ole mahdollista laajentaa maksuttomuutta varhaiskasvatukseen vielä ensi vaalikaudella, mutta askelmerkit sinne tulee asettaa jo nyt. Koulutuksesta leikkaaminen on ollut lyhytnäköistä ja opportunistista politiikkaa. Lisäresurssit koulutukseen parantavat maamme kilpailukykyä, vähentävät syrjäytymiselle altistumista ja edistävät mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Täysin käsittämätön osa koulutusleikkauksista on ollut ammattikoulureformi. Ammattikoulujen leikkauksia ja opetusuudistusta olen seurannut pettyneenä. Toimenpiteet ovat täysin oikeutetusti saaneet kritiikkiä niin oppilailta, opettajilta kuin työharjoitteluun rekrytoivilta työnantajiltakin. Olen itse suorittanut ammattikoulussa lähihoitajan tutkinnon ja seurannut etenkin tämän koulutuslinjan uudistuksia. On täysin vastuutonta, että opetusvelvoite on sysätty työharjoittelupaikan tarjoaville hoitolaitoksille ja siellä täystyöllistetyille hoitajille. Samalla kun vastuuta on siirretty harjoittelupaikoille, on ammattikoulut vapautettu harjoituspaikoille maksettavista kulukorvauksista, mikä puolestaan heikentää harjoituspaikkojen löytymistä. On kestämätöntä, että maassamme on huutava resurssipula usealla ammattikoulutason osaamista vaativalla alalla (kuten juuri esimerkiksi hoito- ja hoiva-alalla), mutta leikkauksien ja rakenneuudistusten myötä ammattikoulusta valmistuu – jos valmistuu – ammattitaidottomia tutkinnon suorittajia.

Laskutrendissä olevista oppimistuloksista ja etenkin kasvavista oppimiseroista tulee olla huolissaan. On huolestuttavaa, jos peruskoulustamme suoriutuu oppilaita, joilla perustaidot kuten lukutaito eivät ole riittävällä tasolla. Olen keskustellut useiden luokanopettajien kanssa ja saanut kuulla, miten opettajien lisääntyneet velvollisuudet yhdistettyinä ryhmäkokojen kasvuun eivät ainakaan paranna mahdollisuuksia antaa laadukasta opetusta ja huomioida kaikkia riittävästi. Ryhmäkokojen maksimimitoituksen kirjaaminen lakiin lienee tehokkain poliittinen keino turvata tasavertaisemmat edellytykset riittävän laadukkaan ja yksilöllisen opetuksen turvaamiseksi.

Kohti todellista uskonnonvapautta

Osallistuin Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry:n vaalipaneeliin. Aihe on minulle läheinen, sillä olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni teokraattisessa, islamistisessa valtiossa, jossa uskonto ja politiikka ovat toisistaan erottamattomat. Ylintä valtaa synnyinmaassani Iranissa pitää papisto ja lainsäädäntö pohjautuu Koraanin oppeihin.

Paneelissa keskusteltiin suomalaisen lainsäädännön ja uskonnon yhteydestä. Suomessa lainsäädäntö takaa uskonnonvapauden, mutta lainsäädäntö on kuitenkin monessa asiassa ristiriitainen. Uskonnonvapaus voidaan erottaa positiiviseen ja negatiiviseen uskonnonvapauteen. Positiivinen uskonnonvapaus eli vapaus harjoittaa haluamaansa uskontoa toteutuu Suomessa tyydyttävästi. Negatiivisen vapauden – eli vapauden olla harjoittamatta uskontoa – suhteen meillä on ongelmia. Joskus nämä kaksi ulottuvuutta ovat lisäksi ristiriidassa. Tästä esimerkkinä toimii Suomen oikeuskäytännön sallimma uskontoperusteinen poikien ympärileikkaus. Leikkausta puolustetaan vanhempien positiivisella uskonnonvapaudella harjoittaa uskontoonsa kuuluvaa riittiä. Toisaalta ympärileikkaus loukkaa (ruumiillisen koskemattomuuden lisäksi) lapsen negatiivista uskonnonvapautta, sillä lapsi kantaa uskontokunnan merkkiä kehossaan läpi elämänsä.

Suomessa perustuslaki määrittää tasa-vertaisuuden sekä vakaumusten osalta ihmisten oikeudet. Suurimmat ongelmat liittyvätkin vakaumusten tasa-arvoon. Kahdella valtion kirkkokunnalla on lainsäädännöllinen erityisasema, joka heijastuu etenkin negatiivisen uskonnonvapauden ongelmina yhteiskunnassamme. Suomalainen veronmaksaja tukee ilman valinnanvapautta esimerkiksi yleisradiosta säätävän lain perusteella kristillistä hartausohjelmaa. Lisäksi valtio tukee näitä kahta valtionkirkkokuntaa avustuksin. Koululakimme säätää myös erillisesti ev.lut- ja ortodoksisen kirkkokunnan osalta.

Valtionkirkko on vahvasti lainsäädäntöön kytkeytynyt instituutio, jota on hankala yhdellä eduskuntavaalikaudella korjata. Korjaustoimenpiteet voidaan aloittaa vakavaa juopaa yhteiskuntaamme tuottavien ongelmien ratkomisella. Näistä poikien ympärileikkauksen kieltävä lainsäädäntö olisi erillislailla toteutettavissa oleva toimenpide. Lapsemme koulussa jakava oman uskonnon opetus pitäisi lakkauttaa ja siirtyä kohti yhteistä uskontohistoria- ja elämänkatsomustiedettä. Ensimmäinen askel on tehdä elämänkatsomusaineesta vapaasti valittava myös uskontokuntiin kuuluville oppilaille – nyt valinnanvapaus on vain uskontokuntaan kuulumattomilla.