Kuka muistaa joskus kuulleen, että sote-alan paremmat palkat tuhoaisivat maamme kilpailukyvyn? Joka kerta, kun sote-alan palkankorotustarpeet nousevat keskusteluun, alkaa taistelu siitä, onko Suomella niihin varaa.
Paljon tärkeämpi kysymys on kuitenkin, onko meillä varaa olla nostamatta sote-alan palkkoja. Kuinka kalliiksi käy, jos ihmisille ei tarjota hoitoa oikeaan aikaan – tai ollenkaan? Mitä se tekee työ- ja kilpailukyvyllemme?
Meillä on akuutti sote-alan työntekijäpula, johon parempi palkka toimisi täsmälääkkeenä. Huono uutinen on se, että seuraavan kymmenen vuoden aikana tarvitaan sote-alalle vielä 200 000 uutta työntekijää eläköitymisten ja kasvavan palvelutarpeen takia. Jo nyt työntekijäpula näkyy konkreettisesti vanhusten palvelutaloissa, päivystyksissä ja esim. jonoina covid-rokotepisteillä. En uskalla edes kuvitella, miten katastrofaalinen tilanne 200 000 sote-ammattilaisen resurssivaje olisi maamme terveydelle, hyvinvoinnille ja työkyvylle. Sellainen meitä kuitenkin uhkaa, jos jatkamme odottamista kädet taskussa.
Ilman riittävää määrää ammattilaisia ei yksinkertaisesti ole sosiaali- ja terveyspalveluitakaan ja ihmiset jäävät tällöin hoitamatta. Jos haluaa haarukoida hoitamattomuuden hintalappua, ei tarvitse kuin vilkaista, mikä on tilanne mielenterveyspalveluissa. Ne onnekkaat, jotka saavat apua mielenterveyden ongelmiin, jonottavat usein kuukausia. OECD on arvioinut, että Suomen mielenterveyden hoidon surkea tila maksaa maallemme 11 miljardia joka vuosi esimerkiksi työkyvyn menetysten kautta. Lähihoitajia edustavan SuPerin ja sairaanhoitajia edustavan Tehyn palkkaohjelman kustannukset ovat pisara meressä tällaisiin summiin nähden.
Kun Suomessa sote-ammattilaisia palkitaan suoriutumisesta itse tulostettavilla kiitoskorteilla, meidän tärkeimmät verrokkimaamme, kilpailijamme ja naapurimme ovat kaikki ratkoneet työntekijäpulmaa paremmalla palkkatasolla. Suomi on esimerkiksi sairaanhoitajien palkoissa Pohjoismaiden ylivoimainen hännänhuippu. Virokin on kiilaamassa jo rinnallemme. Saksassa päätettiin korjata hoitajapula nostamalla palkkoja kertaheitolla jopa 15 %. Jos olemme peränpitäjiä palkkauksessa, on meidän hyvin hankala houkutella ulkomaistakaan työvoimaa – kilpailijamme vievät heidät. Suomea paljon korkeammista palkoista huolimatta näiden maiden kilpailukyky ei ole kadonnut mihinkään – päinvastoin.
Sote-alan surkeaa palkkatasoa on ajateltu pitkään tasa-arvokysymyksenä. On se mitä suuremmissa määrin sitäkin, mutta hoitajapulan syvetessä alan epäoikeudenmukaisesta palkkatasosta on muodostumassa kansanterveydellinen ja -taloudellinen riippakivi.