Blogi

Ruskeat tytöt -median päätoimittaja Koko Hubara listasi 21.3.2019  eduskuntavaalien ”ruskeita” ehdokkaita. Hubara kritisoi eduskunnan kokoonpanon valkoista homogeenisyyttä ja tarjoaa ratkaisuksi ”ruskeiden” kansanedustajaehdokkaiden äänestämistä. Päätoimittaja lokeroi ihmiset ihonvärin perusteella ja maalaa meille ”me-vastaan-he” -asetelman, jossa ”he” ovat pahat valkoiset kantasuomalaiset.

Hubara on oikeassa siinä, että eduskunnan kokoonpano ei ole heijastellut Suomen demografiaa. Pääkirjoitus ei kuitenkaan vastaa siihen, miksi edustus ei ole ollut optimaalinen. Syitä tulee etsiä paljon laajemmasta paletista kuin median sitoutumattomuudesta. Suurin syy lienee taloudelliset resurssit, sillä kansanedustajaehdokas joutuu laittamaan suuren määrän rahaa kampanjaansa. On myös hyvä muistaa, että Suomeen on vasta hiljattain tullut paljon maahanmuuttajia.

Hubara on yksi kovaäänisimpiä rasismin vastustajia. Siksi onkin kummallista, että hän itse sortuu karkeaan etniseen profilointiin. Hän lokeroi ihmiset ihonvärin ja taustan perusteella ja antaa ymmärtää, että vain kuvitteellinen ”ruskea” on paras edustamaan toista ”ruskeaa”. Valkoinen ei siihen ilmeisesti hänen mielestään kykene.

Olisimmeko hyväksyneet tilannetta, jossa kaikista homoseksuaaleista, vammaisista, ylipainoisista ja tietyn uskonnon edustajista olisi tehty oma listansa? Listoja voidaan kenties perustella monin eri tavoin, mutta Hubaran lista toimii hyvää tarkoitustaan vastaan. Meidän täytyy arvostaa ja kritisoida toisiamme ennen kaikkea osaamisemme, ajatustemme, arvojemme ja toimintamme perusteella.

Älkää. Missään. Nimessä. Ikinä. äänestäkö ketään pelkän ihonvärin takia. Ehdokas on joko hyvä tai ei. Eva on loistava, mutta ei sen takia et on nainen tai ruskea. Vaan siks et on älykäs, välittää ja hällä on arvot kohillaan. https://t.co/5qQBNEsqfw

— Arman Alizad (@armanalizad) 24. maaliskuuta 2019

Voiko listalla olevia yhdistää mikään muu tekijä kuin tuo esineellistävä ”rodullistettu” -termi? Onko mitään muuta, kuin Hubaran toimittama ihonvärin ja etnisyyden laadun mittaamiseen perustuva uhri-leima? Hubara on tosin ollut profiloinnissa valikoiva tai muuten huolimaton, sillä listalta puuttuu Kokoomuksen Rita Kostaman ja Joel Elmacin nimet. Tämä ei ole kuitenkaan kirjoituksen ongelmallisin asia. Ongelma on sen sanoma, jonka mukaan ”ihonvärillä” on väliä.

Hubaran etninen profilointi ei edesauta rasismin kitkemisessä vaan toimii aivan päinvastoin. Pahimmillaan se herättää närkästystä ehdokkaita vastaan. Listaa voidaan käyttää myös rasistisiin tarkoituksiin. Lisäksi se luo toiseuden tunnetta meissä uussuomalaisissa. Kuten listaan päätynyt Binga Tupamäki toteaa: ”Henkilökohtaisesti minun toiseuden tunnetta ruokkii kaikista eniten se, että jatkuvasti halutaan korostaa kaikkien ulkomaalaistaustaisten erilaisuus valkoisista. En ole tähän asti eduskuntavaalikampanjassani kokenut tällaista esineellistämistä jonkun toisen identiteettipolitiikan hyväksi.”

Emme voi harjoittaa tekoja, joita emme muille salli. Yhteisten pelisääntöjen noudattaminen merkitsee sitoutumista tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen, jotka ovat yhteiskuntamme tukipylväät.

Kirjoittajat:

Eva Tawasoli, Vihreiden kansanedustajaehdokas

Seida Sohrabi, Yhteiskuntavaikuttaja

 

Afganistanin sota ajoi vanhempani pakolaisiksi Iraniin 1980-luvulla. Minä olen syntynyt Iranin pääkaupungissa, Teheranissa. Iranissa eläminen on pakolaisperheelle rankkaa. Rasismi on hyvin systemaattista ja pakolaisuutta pidetään hyvin alhaisena asiana. Iranissa koin äärettömän kovaa köyhyyttä. Lapsena työskentelin pellolla aikuisten miesten ja naisten rinnalla. Palkaksi tyttölapsi sai puolet naisen palkasta ja neljäsosan miehen palkasta.

Koulussa jouduin hyvin usein jos jonkinlaisiin ongelmiin. Naisopettajaa kritisoin, kun hän väitti, että “naiset eivät sovi tuomarin tehtävään, sillä naiset ovat tunne-elämältään epävakaita”. Jouduin rehtorin puheille ”pitkän kieleni vuoksi”.

Kaverini ihmettelivät, miksi minun käteni olivat täynnä naarmuja ja haavoja. En uskaltanut sanoa heille, että olen sipulipellolla töissä. Niinä aikoina häpesin taustaani ja perheeni  köyhyyttä. Työnteko ja opiskelu tuntuikin niin rankalta, että päätin lopettaa opiskelun.

Eräs asia pelotti minua valtavasti: Avioliitto. Pelkäsin, että minusta tulisi teheranilaisen työmiehen vaimo. Avioliitto on Iranissa tytön tärkein elämäntavoite. Oli hyvin tavallista, että peruskoulun jälkeen tyttöjä valmisteltiin avioliittoon. Jotkut onnekkaat (ja varakkaat) pääsivät opiskelemaan yliopistoon mutta se riippui täysin suvun miesten tahtotilasta. Minulla nämä mahdollisuudet olivat täysin nolla.

Perheeni pääsi kiintiöpakolaisena Suomeen 13 vuotta sitten. Savonlinna oli outo kokemus Teheranissa kasvaneelle teinille. Vaikka kaupungin hiljaisuus pelottikin minua, oli Suomessa eläminen iranilaiseen patriarkaattiin tottuneelle tytölle alusta asti voimaannuttavaa. Muistan, kun teininä seisoskelin huoneessani peilin edessä ja sanoin ääneen itselleni: ”Täällähän on ihana olla tyttö”.

Voitte vain kuvitella millaisen vaikutuksen Minna Canth on minuun tehnyt.

Pidetään Minna Canthin hengessä “salonkia” ja ylläpidetään keskustelua. Tasa-arvo ei ole mikään itsenstäänselvyys.

Hyvää tasa-arvon päivää kaikille.

Julkaistu alunperin 10.3.2019 Vihreiden naisten blogissa.

Meillä ei ole Suomessa ollut kykyä käydä rauhallista ja moniulotteista keskustelusta haasteellisista aiheista, joita uskonto- ja maahanmuuttajavähemmistöjen läsnäolon vahvistuminen on tuonut mukanaan. Päinvastoin mykistymme helposti haasteiden edessä tai vaihtoehtoisesti jätämme keskustelukentän ääripäiden hallintaan. Kipeät aiheet ovat muovautuneet tabuiksi, faktoja ei tarjota ja keskimaastoon ei ole asiaa, sillä sovittelijaa ammutaan molemmista ääripäiden poteroista.

Kaiken keskustelemattomuuden ja mielikuviin perustuvien mielipiteiden ristitulen keskellä maassamme on kuitenkin kasvava joukko naisia, joiden ihmisoikeuksia loukataan. Eri ihmiskaupan muodot kuten pakkoavioliitto, vapaudenriiston tunnusmerkit täyttävä toiminta ja kunniaväkivalta ovat täysin vaille huomiota jääneitä uskonto- ja maahanmuuttajavähemmistöihin liitoksissa olevia ilmiöitä. Ongelmiin ja niiden lieveilmiöihin ei puutu kukaan riittävällä tahdolla – ei poliitikot, virkavalta, media, asiantuntijat eikä ihmisoikeusjärjestöt.

Naistenpäivän kunniaksi Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, jossa sukupuolten välistä tasa-arvoa Suomessa hahmotettiin erilaisin tilastoin. Tiedämme, että naispuolisia kansanedustajia valittiin edelliseen eduskuntaan 34 miespuolisia edustajia vähemmän. Tiedämme myös, että naiset tekevät kotitöitä keskimäärin enemmän kuin miehet, tai että naisten keskimääräinen ansio on miehiä pienempi. Karkeimmista tasa-arvoisuuden epäkohdista emme kuitenkaan tiedä yhtään mitään. Meillä ei ole edes alustavaa arviota siitä, kuinka moni nainen kokee maassamme kunniaväkivaltaa, on joutunut naimisiin vasten tahtoaan tai pukeutuu päänsä peittäen muusta kuin omasta valinnastaan. Kukaan ei ole koskaan Suomessa selvittänyt näiden ihmisoikeusrikkmusten laajuutta.

Se, että maahamme rantautuneita ihmisoikeusloukkaustapauksia ei ole kartoitettu, tai että niistä ei puhuta, ei tarkoita, etteikö ongelmia olisi. Hankalien asioiden olemassaolon tunnistaminen ja tunnustaminen ovat ensimmäiset askeleet auttaaksemme uhreiksi joutuvia. Olen itse ihmisoikeusrikkomusten uhri, saan tietooni tai todistan itse yhteisössäni ja työssäni jatkuvasti lukuisia naisiin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia ja esimerkiksi Haagan viime viikon murhan yrityksissä epäillään olleen kyse kunniaväkivallasta naisia ja lapsia kohtaan. Naisiin kohdistuva ihmisoikeusloukkausilmiö on todellinen.

Yhteiskunnallisesti maahanmuuttaja- ja uskontovähemmistöissä naisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset ovat osa laajempaa ongelmaa. Naisten sorto heijastuu perhe- ja yhteiskuntarakennedynamiikan kautta negatiivisesti maahanmuuttajataustaisiin ihmisiin sekä heidän osallisuuteen yhteiskunnassa jopa useiden sukupolvien yli. Lieveilmiöiden kierre katkaistaan varmimmin tukemalla tasa-arvoasemaltaan heikoimpia naisia.

Naisiin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia tulee ehkäistä kouluttamalla eri alojen ammattilaiset tunnistamaan ja puuttumaan esimerkiksi kunniaväkivallan eri muotoihin riittävän aikaisessa vaiheessa. Avaamalla yhteiskunnallisen keskustelun autamme myös väkivallan uhria tunnistamaan väärinkäytöksen tai mahdollisen rikoksen, sillä uhrinkin oikeudentaju saattaa hämärtyä, mikäli pysymme asioista vaiti. Tuomioistuimillamme tulee olla riittävät edellytykset puuttua uudenkaltaisiin rikoksiin sekä riittävä tahto osoittaa, että kunniaan tai alistamiseen liittyviä rikoksia ei sallita ja niistä rankaistaan ankarimman lainkirjaimen mukaan.

Haluan olla osaltani avaamassa vuorovaikutusareenaa maltilliselle ja moniulotteiselle keskustelulle. Haluan päättäjänä puuttua räikeimpiin tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia rikkoviin tekoihin. Hankalimmat asiat tulee ottaa tarkasteluun ensimmäisenä, sillä niiden tuhovoima on merkittävin. Haluan, että Suomesta turvaa hakevat naiset eivät koe täällä turvattomuutta. Haluan esimerkilläni auttaa kunniaväkivallan, alistamisen ja sorron uhkaa kokevia naisia puolustamaan oikeuksiaan. Haluan auttaa koko suomalaista yhteiskuntaa rakentamaan oikeudenmukaisuuteen perustuvia rakenteita, sillä vakaa yhteiskunta on sen jokaisen jäsenen etu.