Mikä järki? Kärsimme työvoimapulasta mutta karkotamme maasta työntekijät

Viimeiset päivät on ihmetelty sitä, kun media on kertonut, kuinka Suomi hyljeksii ulkomailta tänne töihin ja opiskelemaan tulleita. Viikonloppuna Helsingin Sanomat uutisoi Suomessa sairaanhoitajan tutkinnon hankkineen ja korona- ja tehohoitajana toimineen mongolinaisen karkotustapauksesta. Hän muutti lopulta pois Suomesta. Tänään uutisoitiin, kuinka kvanttialgoritmien parissa työskentelevä kolumbialaismies ei puolestaan saanut oleskelulupaa ja muutti siksi lopulta Saksaan.

Viimeisen vuoden aikana on silmiini osunut myös muita karkotuspäätöksen saaneita sote-työntekijöitä, oleskelulupa-asioiden kanssa kamppaillut pääomasijoittaja sekä kemistiksi valmistunut ”liian ahkera” ruokalähetti, joka haluttiin karkottaa ”liian suurien” tulojen vuoksi.

Valitettavasti ainakaan minua tällaiset tapaukset ei ihmetytä yhtään. Suomi ei nimittäin ole kovinkaan vastaanottava yhteiskunta, jossa ulkomaalaisen olisi helppo tehdä töitä ja sopeutua.

Jatka lukemista ”Mikä järki? Kärsimme työvoimapulasta mutta karkotamme maasta työntekijät”

Stop valehtelulle! Tästä on kyse EU:n ennallistamisasetuksessa

EU:n ennallistamisasetuksesta liikkuu niin paljon virheellistä – ja jopa valheellista tietoa – että kerrataanpas nyt mikä on totta ja mikä ei. Teksti on pitkä, mutta se kannattaa lukea!

Ensinnäkin Suomen metsiä ei tulla sosialisoimaan muille eurooppalaisille eikä niitä ole kukaan museoimassa. Suomen metsistä ei jatkossakaan tulla päättämään Brysselistä käsin. Eikä Suomi myöskään ennallistamisessa ole siirtämässä miljardikaupalla rahaa EU:lle.

Tällaisia väitteitä EU:n ennallistamisasetuksesta kuitenkin viljellään koko ajan. Näitä suoranaisia valheita on kuultu mm. perussuomalaisten, kokoomuksen ja keskustan sekä heidän äänenkannattajien suusta. Jopa ministeritason henkilöt ovat levitelleet aivan käsittämätöntä valheellista propagandaa.

Mistä siis ihan oikeasti on kyse?

Jatka lukemista ”Stop valehtelulle! Tästä on kyse EU:n ennallistamisasetuksessa”

Poliitikoilla on luonnonsuojelutahtoa lähinnä juhlapuheissa – EU:n ennallistamisasetus

Suomalainen luonto on meidän rakkain ja tärkein kansallisaarteemme. Kansallisaarteen vaalimisen pitäisi olla jokaisen poliitikon asialistalla, mutta valitettavasti näin ei todellakaan ole. Sen on metelöinti EU:n ennallistamisasetuksesta taas kerran osoittanut.

Me emme Suomessakaan ole onnistuneet suojelemaan luontoamme ollenkaan riittävästi. Eliölajeistamme joka yhdeksäs on uhanalainen. Luontotyypeistä taas noin puolet on uhanalaisia. Metsistä puolestaan luonnontilaisina on enää vain kaksi prosenttia pieninä pirstaleina. Vesistömme ovat kurjassa kunnossa ja Itämeri on ollut pitkään maailman saastuneimpia – ellei saastunein – merialue.

Nyt Euroopan Unioni ennallistamisasetuksellaan olisi velvoittamassa meitä pitämään huolta siitä, että luontoa todella suojellaan ja että elonkirjon hupeneminen saadaan pysäytettyä vuoteen 2030 mennessä. Asetuksesta on kuitenkin herännyt Suomessa aivan hirvittävä meteli.

Metelin nousemista on hankala ymmärtää, sillä paperilla ja juhlapuheissa lähes jokainen poliitikko ja jokainen puolue ilmoittaa olevansa luonnon puolella. Kaiken lisäksi Suomi on jo aiemmin sitoutunut pysäyttämään luontokadon, muttei ole pitänyt lupaustaan. Ensin vuoteen 2010 mennessä. Sitten vuoteen 2020 mennessä. EU siis velvoittaa meitä tekemään sen, mitä olemme jo aiemmin luvanneet tehdä, mutta jättäneet tekemättä.

Jatka lukemista ”Poliitikoilla on luonnonsuojelutahtoa lähinnä juhlapuheissa – EU:n ennallistamisasetus”