Orpon hallituskin luovuttanut talouskasvun suhteen?

OP-ryhmä alensi tällä viikolla ennustetta Suomen kuluvan vuoden talouskasvusta. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ilmoitti epäilyksensä, että OP:n madallettu kasvuennuste on hänen nähdäkseen edelleen liian korkea.

Suomi kaipaa kipeästi kasvua. Voisi siis kuvitella, että hallituspuolueissa ei vain keskityttäisi ihmettelemään, mistä Suomeen saadaan talousongelmiin helpottavaa kasvua, vaan asialle tehtäisiin nopeasti korjaavia toimenpiteitä. Nimittäin leikkaamalla ei Suomea saada kuntoon – sen pitäisi olla tässä vaiheessa jo kaikille selvää. Päinvastoin esimerkiksi Nordean viime viikkoisen talouskatsauksen mukaan leikkaukset ovat yksi keskeinen syy sille, miksi Suomi oli taantumassa myös viime vuonna, ja miksi velka ja alijämä vain jatkavat kasvua.

Mäkelän epäilykset talouskasvusta kuvaavat hyvin hallituksen talouspolitiikan epäonnistumista. Talouspolitiikka on niin epäonnistunutta, ettei edes hallituspuolueiden johdosta näköjään uskota enää siihen, että Orpon ja Purran johdolla Suomi saataisiin sille kasvu-uralle, josta koko muu maailma on nauttinut jo monta vuotta putkeen.

Enkä ihmettele – Orpon ja Purran taloudenpidosta saatiin kuluneella viikolla taas kerran karmeita lukemia. Ensin IMF kertoi, että julkinen velkaantuminen on karkaamassa käsistä – ei suinkaan taittumassa kuten Orpo ja Purra edelleen väittävät. Euroopan tilastoviranomaiset puolestaan kertoivat keskiviikkona, että velan kasvuvauhti oli viime vuonna EU-maiden nopeinta. Myös alijäämä, joka on Purran mukaan tärkein hallituksen onnistumisen mittari, on rajussa nousussa ja kiipeämässä selvästi yli EU:n salliman -3 % rajan.

Suomen talouden tilanne ei vieläkään ole täysin mahdoton. Mutta Orpon ja Purran talouspolitiikkaa maamme ei enää kauaa kestä. Nyt tarvittaisiin puolueiden välillä pitkäjänteistä yhteistyötä, jossa talouden sopeutus- ja kasvutalkoisiin otetaan mukaan ihan jokainen yhteiskunnan jäsen. Olen jo 2018 ehdottanut, että Suomen talous pitäisi saattaa kuntoon parlamentaarisella sovulla. Samaa on esittänyt mm. Talouspolitiikan arviointineuvoston ekonomistit, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ja presidentti Sauli Niinistö.

Olisi isänmaallinen teko Purralta ja Orpolta uskaltaa katsoa tulostaululle ja myöntää, että pieleen menee. Tosiasioiden tunnustaminen olisi tässäkin viisauden alku ja mahdollistaisi sen, että hyvinvointivaltio voitaisiin vielä pelastaa ja saada talous yhteisvoimin parempaan kuntoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *