Ammattitaitoinen ja motivoitunut sote-alan henkilöstö on maamme terveyden ja hyvinvoinnin peruskivi. Ilman tätä ammattikuntaa ei yksinkertaisesti ole sosiaali- ja terveyspalveluitakaan.
Suomessa on kuitenkin akuutti sote-alan työntekijäpula ja se on vakava uhka terveydellemme. Työntekijäpula näkyy konkreettisesti jo nyt monessa vanhusten palvelutalossa, päivystyksissä ja esim. jonoina covid-rokotuspisteillä.
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi pulan vain pahenevan entisestään mm. alan työntekijöiden eläköitymisten ja vanhenevan väestön takia. Seuraavan kymmenen vuoden sisällä tarvittaisiin sote-alalle jopa 200 000 uutta työntekijää. Luku on noin puolet koko alan nykyisestä työvoimasta. Sote-alan houkuttelevuus on pakko saada nousukiitoon, jotta saamme pidettyä ammattilaiset työssään ja houkuteltua uusia motivoituneita työntekijöitä korvaamaan eläkkeelle lähtevät.
Kysynnän ja tarjonnan -laki sanoo, että jos työntekijäpula halutaan ratkaista, tulisi työn hinnan – siis sote-alan työstä maksettavan palkan – nousta. Jostain ihmeen syystä tämä talouden peruslainalaisuus on unohdettu sote-alalla ja hyvästä työpanoksesta on palkittu esimerkiksi itse tulostettavilla kiitoskorteilla, joulutortuilla ja olalle taputuksilla. Valitettavasti seuraukset näkyvät nyt ja alan imago ja vetovoima ovat surkeampia kuin koskaan.
Usein sanotaan, ettei meillä ole varaa nostaa sote-alan palkkoja. Paljon tärkeämpi kysymys on, onko meillä varaa olla nostamatta sote-alan palkkoja. Henkilöstöpulan aiheuttama hoitamattomuuden hintalappu on nimittäin järkyttävä. Hintalapun suuruusluokkaa voi haarukoida Suomen surkealla tolalla olevasta mielenterveyden hoitamattomuuden hintalapusta. OECD on arvioinut mielenterveyden hoitamattomuuden maksavan maallemme 11 miljardia joka vuosi. Esimerkiksi sairaanhoitajien palkankorotusvaatimus on tähän nähden vain yksi sadasosa. Tämän ovat ymmärtäneet mm. Tanska, Ruotsi, Norja, Saksa ja Viro, joilla kaikilla on hoitajapulassa ollut varaa maksaa sote-alalla riittäviä korvauksia.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue ei myöskään ole suojassa hoitajapulalta. Nimittäin myös täällä on nykypalkalla vaikea saada sote-ammattilaisia rekrytoitua ja pidettyä heistä vielä mahdollisimman pitkään kiinni. Hyvinvointialueella palkkaliikkumavara ilman valtion osallistumista hoitajapulan ratkomiseen ei ole suuri, mutta antaa silti tilaa sote-alan palkkapriorisoinnille. Hyvinvointialueilta voidaan ja pitääkin lähettää myös vahva signaali, että halu ratkaista hoitajapula on olemassa, jos vain valtio ja työmarkkinaosapuolet viimein lähtevät mukaan talkoisiin.
Sote-alan palkkausta on ajateltu pitkään tasa-arvo kysymyksenä. On se mitä suuremmissa määrin sitäkin, mutta hoitajapulan syvetessä alan epäoikeudenmukaisesta palkkatasosta on muodostumassa kansanterveydellinen ja -taloudellinen riippakivi. Investoimalla sote-alan palkkatasoon investoimme kansamme terveyteen ja hyvinvointiin.