Sote-alan palkkoja ei ole varaa jättää nostamatta

Ammattitaitoinen ja motivoitunut sote-alan henkilöstö on maamme terveyden ja hyvinvoinnin peruskivi. Ilman tätä ammattikuntaa ei yksinkertaisesti ole sosiaali- ja terveyspalveluitakaan.

Suomessa on kuitenkin akuutti sote-alan työntekijäpula ja se on vakava uhka terveydellemme. Työntekijäpula näkyy konkreettisesti jo nyt monessa vanhusten palvelutalossa, päivystyksissä ja esim. jonoina covid-rokotuspisteillä.

Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi pulan vain pahenevan entisestään mm. alan työntekijöiden eläköitymisten ja vanhenevan väestön takia. Seuraavan kymmenen vuoden sisällä tarvittaisiin sote-alalle jopa 200 000 uutta työntekijää. Luku on noin puolet koko alan nykyisestä työvoimasta. Sote-alan houkuttelevuus on pakko saada nousukiitoon, jotta saamme pidettyä ammattilaiset työssään ja houkuteltua uusia motivoituneita työntekijöitä korvaamaan eläkkeelle lähtevät.

Jatka lukemista ”Sote-alan palkkoja ei ole varaa jättää nostamatta”

Sote-innovaatioita

Sote-asiat voisi järjestää nykyistä paremmin, jos halua on. Ongelmissa ei kannata hakata päätä seinään ja odottaa parempaa lopputulosta toistamalla vanhoja huonoon tulokseen johtavia toimintamalleja. Toisaalta pyörää ei tarvitse keksiä myöskään uudestaan. Meillä ja maailmalla on paljon innovaatioita, jotka säästävät veronmaksajien rahaa, parantavat asiakkaiden terveyttä ja elämänlaatua sekä lisäävät sote-ammattilaisten viihtyvyyttä. Tässä pari hyvää ideaa:

Jatka lukemista ”Sote-innovaatioita”

Ilmastotekoja hyvinvointialueilla?

Voiko aluevaltuutettu päätöksillään vaikuttaa polttoaineen pumppuhintaan? No ei voi!

Voiko aluevaltuutettu vaikuttaa hyvinvointialueen synnyttämään hiilijalanjälkeen? Kyllä voi ja isosti – suoraan ja välillisesti!

Vihreitä on syytetty siitä, että ilmastoasioiden korostaminen olisi jotenkin päälleliimattu teema sote-vaaleissa. Vähän kuin perussuomalaisten bensateema. Erona on kuitenkin se, että aluevaltuutettujen päätöksillä on merkittäviä vaikutuksia hyvinvointialueiden aiheuttamiin hiilipäästöihin, kun taas bensan hintaan ei kyllä vaikuta yksikään aluevaltuustossa tehtävä päätös.

Hyvinvointialueilla kulutetaan sähköä, lämmitetään rakennuksia, tuotetaan jätteitä, tarjotaan ruokaa ja niin edelleen. Merkittävistä päästölähteistä oikeastaan vain liikenteen päästöihin hyvinvointialueen päättäjät eivät vaikuta suoraan. Välillisesti voidaan kuitenkin vaikuttaa niihinkin esimerkiksi sijoittamalla palvelut mahdollisimman lähelle ihmisiä ja joukkoliikenteen solmukohtiin sekä kasvattamalla virtuaalisten ratkaisujen osuutta, jolloin liikkumisen tarvetta ei välttämättä synny ollenkaan.

Jatka lukemista ”Ilmastotekoja hyvinvointialueilla?”