Suomen kulutus vaatisi neljän maapallon resurssit

Tänään on Suomen ylikulutuspäivä.

Se tarkoittaa sitä, että meidän osuus maapallon uusiutuvista luonnonvaroista on tältä vuodelta kulutettu loppuun. Luonnonvarojen suhteen me elämme siis 300 % yli varojemme.

Miettikää, jos eläisimme julkisen talouden osalta yhtä leväperäisesti 300 % yli varojen. Se tarkoittaisi, että ottaisimme joka vuosi yli 200 miljardia uutta velkaa. Sitä pidettäisiin apokalyptisena katastrofina. Luontoresurssien suhteen emme kuitenkaan ole puoliksikaan yhtä huolissamme, vaikka käsillämme voi ihan todellisuudessa ollakin apokalyptinen katastrofi.

Jatka lukemista ”Suomen kulutus vaatisi neljän maapallon resurssit”

Päättäjiin kohdistuva häirintä vaarantaa demokratian

Kokoomuksen konkaripoliitikko Ben Zyskowicz joutui eilen vakavan pahoinpitelyn ja uhkailun kohteeksi. Häntä lyötiin kasvoihin ja uhattiin työntää metron alle. Pahoinpitelijä oli solvannut Zyskowiczia poliittisesti latautuneista asioista.

Tällaiset teot ovat täysin tuomittavia. Väkivallan – fyysisen tai myöskään henkisen – ei pitäisi ikinä olla ratkaisu mihinkään, vaikka kuinka olisimme erimielisiä.

Kaikkein huolestuttavinta tällaiset tapaukset ovat kuitenkin demokratian kannalta. Häirintää, vandalisointia ja jopa pahoinpitelyitä sekä päällekäymisiä tapahtuu nykyisin aivan liikaa. Toimiva demokratia vaatii sitä, että ehdokkaat ja vaalityötä tekevät voivat luottaa olevansa turvassa.

Jotta edustuksellinen demokratia toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla, tulisi kaikenlaiset ihmiset olla edustettuna. Ei voi olla niin, että vain paksunahkaisimmat kovanaamat, jotka kestävät jatkuvan solvausten ja häirintäviestien tulvan, ja joita ei häiritse fyysisen väkivallan läsnäolo, valikoituvat päättämään yhteisistä asioista. Sellainen vinouttaa arvomaailmaa ja edustuksellisuutta pahemman kerran.

Jatka lukemista ”Päättäjiin kohdistuva häirintä vaarantaa demokratian”

Jos talous halutaan kuntoon, pitää sote laittaa kuntoon

Tulevan hallituskauden tärkein tehtävä on laittaa suomalaisten terveys kuntoon.

Suomessa on aivan turha haaveilla kestävästä taloudesta tai 80 prosentin työllisyysasteesta samalla, kun tuhannet ihmiset odottavat jopa kaksi vuotta psykiatriseen hoitoon pääsyä, hoitajapula ruuhkauttaa päivystykset sekä leikkaussalit ja työelämästä poistuu jatkuvasti hoitamattomien psyykkisten ja fyysisten vaivojen vuoksi kasvava joukko ihmisiä.

On aivan varma, että hoitojen lykkääminen tai jopa kokonaan hoitamattomuus käy monta kertaa kalliimmaksi kuin terveydenhuollon kunnostaminen ja henkilöstöpulan pikainen kuntoon laittaminen. Onko jonkun mielestä onnistuminen, kun sydänsairaita lapsia lennätetään ulkomaille leikkauksiin hoitajapulan vuoksi? Siksi sote-politiikka on myös kovaa talouspolitiikkaa, puhumattakaan toimivan terveydenhuollon inhimillisestä ulottuvuudesta.

Jatka lukemista ”Jos talous halutaan kuntoon, pitää sote laittaa kuntoon”