Varmaan kaikki uutisia seuraavat muistavat vielä Kaipolan ja Veitsiluodon paperitehtaiden alasajon sekä Nesteen biojalostamon lipsahtamisen kilpailijamaahan. Näitä ikäviä investointipäätöksiä koskevalta uutistulvalta ei voinut välttyä. Tälläkin blogialustalla hyvin monella näihin uutisiin mielipide.
Mutta entä kuka kuuli eilen Bayerin suuresta tuotantolaitosinvestoinnista Turkuun? Kuka huomasi, että suomalaiset start-upit ovat keränneet alkuvuonna lähinnä ulkomaisia pääomia yli miljardin. Entä miksei kukaan kirjoita useampaa päivää putkeen lööppejä siitä, että maamme teollisuusinvestoinnit tulevat kasvamaan tänä vuonna jopa lähes 20 prosenttia ja tulevat olemaan yhdeksän miljardia euroa.
Menetyksen tuska saa jostain syystä aivan suhteettoman suuren painoarvon verrattuna uuden luontiin. Tämä on sääli, sillä Suomen asemasta väitetysti huonona investointikohteena voi tulla itsensä toteuttava ennustus. Vaikka siis asia ei mittareiden valossa olisikaan näin.
Etenkin Bayerin investointipäätöksen perusteet olivat herkullista luettavaa meille suomalaisille. Yhtiö ilmoitti investoineensa Suomeen, sillä se pitää Suomen tarjoamaa liiketoimintaympäristöä ennakoitavana ja vakaana. Merkittäväksi syyksi nousee myös Suomen korkea koulutustaso. Turusta, johon investointi tehdään, löytyy yliopistokaupunkina yhtiölle oikeaa lääketuotannollista asiantuntemusta ja teknologista osaamista. Tämä on osoitus siitä, että maamme vakaus ja koulutustaso saavat kustannustason ohella painoarvoa kansainvälisten sijoittajien investointilaskelmissa.
Juuri Bayrein investoinnin kaltaisessa osaamisintensiivisessä investointikilpailussa on Suomen tulevaisuus. Tässä kilpailussa pärjääminen vaatii jatkossakin merkittäviä ja systemaattisia panostuksia koulutukseen, tieteeseen ja tutkimukseen sekä kansainvälistymiseen. Juuri siis sellaisia toimia, joita hallituksemme on ohjelmansa mukaisesti edistänyt.
Silti sirottelemme päivä ja lööppikaupalla tuhkaa päällemme, kun kansainvälisessä kysyntäalhossa rypevä painopaperiteollisuus joutuu tekemään vääjäämättömiä alasajoja myös meillä Suomessa. On kuitenkin mielestäni aivan selvää, ettemme pysty samanaikaisesti pärjäämään matalan jalostusasteen kustannuskilpailussa sekä luomaan optimaalista maaperää osaamisintensiivisille tulevaisuusinvestoinneille. Kuitenkin kun jompikumpi tie on valittava, on ainakin omasta mielestäni täysin selvää, kumpi tie on maallemme valoisampi.
Teollisuuden ja teknologian murroksella on tietysti varjopuoli, jota ei kannata vähätellä. Teknologinen kehitys on ällistyttävän nopeaa ja Suomen teollisen menneisyyden kivijalkojen – kuten paperiteollisuuden – asema tässä kehityksessä ei ole ruusuinen. Mielestäni on reilua myöntää, että murros aiheuttaa merkittäviä muutoksia perinteisten alojen työllistävyyteen. Silti ei ole mielestäni järkevää ehdoin tahdoin pitää väkisin kiinni 1960-luvulla laadituista, lähinnä idän kauppaan tukeutuneista teollisuuden rakenteista vaan hoitaa tilannetta sosiaali- ja työllisyyspoliittisilla keinoilla.
Ehkä tärkein viesti eilisessä saksalaisen lääkejätin investointiuutisessa oli kuitenkin se, että me suomalaiset itse olemme se, joka pitää maatamme huonona investointipaikkana. ”Suomalaisten pitäisi markkinoida itseään paremmin”, sanoi lääkeyhtiön edustaja Helsingin sanomille. Maalaamme itse maastamme huonomman kuvan kuin, mitä todellisuus on. Eurot harvoin valehtelevat ja on täysin selvää, ettei kymmeniin miljardeihin tänä vuonna kohoavat investoinnit tulisi maahamme, ellei sijoittaja usko saavansa sijoitukselleen voittoa. Nyt pitää meidän suomalaistenkin alkaa uskoa tähän ja tuoda ylpeästi ja kunnianhimoisesti näkyviin osaamisemme ja maamme tarjoamat edellytykset vakaan ja ennakoitavan liiketoiminnan operoinnille.