Yksinäisyydestä on muodostunut merkittävä kansansairaus. Ajoittaisesta yksinäisyydestä kärsii yli miljoona suomalaista ja kroonista yksinäisyyttä potee noin 500 000 suomalaista. Vertailun vuoksi merkittäviin kansantauteihin luokiteltua diabetesta sairastaa diagnosoidusti 350 000 ihmistä. Yksinäisyyden aiheuttama kansallinen terveyshaittavaikutus on tupakointiin ja ylipainoon rinnastettavissa. Tupakoivia ja yksinäisiä on suurin piirtein sama osuus väestöstä ja yksilölle aiheutuvat terveysriskit ovat samaa suuruusluokkaa. Ylipainoon verrattuna yksinäisyys on kolme kertaa vaarallisempaa, joten vaikka ylipainoisten osuus onkin yksinäisten osuuteen nähden kolminkertainen, vertautuu yksinäisyyden terveyshaitat kansallisella tasolla myös ylipainon aiheuttamiin negatiivisiin terveysvaikutuksiin. Yksinäisyys ei katso myöskään ikään, sukupuoleen tai asuinpaikkaan vaan Suomessa yksinäisyyttä koetaan ilman suuria poikkeavuuksia sekä miesten että naisten keskuudessa, kaikissa ikäryhmissä ja jokaisessa maakunnassa.
Huomiota tämä noin 20 prosentin suomalaisten joukko ei ole kuitenkaan merkittävästi saanut – etenkään poliittisissa ratkaisuissa tai keskustelussa. Ja koska aihe on verraten vaiettu, on myös yksinäisyyttä kokevan henkilön vaikea ilmaista yksinäisyyden tunnettaan tai saada yksinäisyyteensä apua. Yksilöiden sosiaalidynamiikkaa koskevassa päätöksenteossa nojaudutaan edelleenkin lähes poikkeuksetta ydinperhekeskeiseen ajatteluun ja tästä kärsivät mm. ero-, adoptio- ja sateenkaariperheiden lisäksi yksinäiset. Istuva hallitus on todennäköisesti leikkaustoimillaan ja päätöksillään edesauttanut yksinäisyydelle altistumista. Oma osansa on myös sote-uudistus, joka uudelleen määrittää järjestöjen roolin palvelun tarjoajana. On ensisijaisen tärkeää, että sote-alan järjestöjen, jotka nykyisin ovat ainoa yksinäisyyttä torjuva ja yksinäisiä auttava elin, toimintaedellytykset eivät vaarannu mahdollisten uudistusten myötä, sillä yksinäisyyden ennustetaan kasvavan voimakkaasti tulevaisuudessa.
Yksinäisyys on yksilötasolla musertava tragedia sekä samalla yhteiskunnallisesti valtava, lieveilmiöineen kustannuksia aiheuttava ongelma. Yksinäisellä on yli kymmenenkertainen riski sairastua ahdistukseen ja masennukseen tai altistua erilaisille mielenterveydellisille ongelmille. Ennenaikaisen kuoleman riski on yksinäisillä 22 prosenttia korkeampi. Lisäksi kroonisesti yksinäiset ovat korkeasti altistuneita sydän- ja verisuonisairauksille, yleisen vastustuskyvyn merkittävälle heikentymiselle sekä erilaisiin neurologisille häiriöille. THL:n kyselytutkimusten mukaan yksinäiset käyttävät sosiaali- ja terveyspalveluita huomattavasti ikäverrokkiryhmäänsä enemmän. Terveysvaikutuksen lisäksi yksinäisyyden mukanaan tuomina lieveilmiöinä esiintyy mm. työttömyyttä, päihdeongelmia ja velkaantuneisuutta.
Yksinäisyyteen pystytään puuttumaan valtiovallan sekä aluetason päätöksenteolla. Yksinäisyys ja sen mukanaan tuomat lieveilmiöt kuten terveys- ja päihdeongelmat, työttömyys tai syrjäytyneisyys ovat usein kolikon kaksi eri puolta. Syy-seuraussuhde tulee kuitenkin ymmärtää ja ratkaisuja tulisi entistä useammin etsiä seurausten – eli edellä mainittujen lieveilmiöiden – sijaan juurisyylle eli yksinäisyydelle. Yksinäisyys ja päätöstenteon vaikutusten arviointi yksinäisyyteen tulee ottaa näkyväksi osaksi poliittista agendaa. Elämän taitekohtiin kuten työsuhteen katkeamiseen, vanhemmaksi tulemiseen ja eläköitymiseen tulee tarjota riittävä sosiaalinen ja taloudellinen tuki. Tämän lisäksi on varmistettava, että yksinäisyyttä torjuvilla järjestöillä on riittävät toimiedellytykset auttaa yksinäisyyttä kokevia ihmisiä. Ikäihmisten toimintakyvyn ylläpito ehkäisee sekä yksinäisyyttä että ikääntymisen aiheuttamia terveydenhoitokustannuksia. Tasa-arvoa tukemalla voidaan torjua eriarvoisuuden myötävaikutuksesta syntyvää yksinäisyyttä. Ja jotta taataan yksinäisyysongelmaa purkavien poliittisten hankkeiden näkyvyys ja onnistuminen, voidaan Suomeenkin nimittää yksinäisyysministeri – näin on tehty jo Iso-Britanniassa.