Tekijä: eva.tawasoli

Osallistuin Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry:n vaalipaneeliin. Aihe on minulle läheinen, sillä olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni teokraattisessa, islamistisessa valtiossa, jossa uskonto ja politiikka ovat toisistaan erottamattomat. Ylintä valtaa synnyinmaassani Iranissa pitää papisto ja lainsäädäntö pohjautuu Koraanin oppeihin.

Paneelissa keskusteltiin suomalaisen lainsäädännön ja uskonnon yhteydestä. Suomessa lainsäädäntö takaa uskonnonvapauden, mutta lainsäädäntö on kuitenkin monessa asiassa ristiriitainen. Uskonnonvapaus voidaan erottaa positiiviseen ja negatiiviseen uskonnonvapauteen. Positiivinen uskonnonvapaus eli vapaus harjoittaa haluamaansa uskontoa toteutuu Suomessa tyydyttävästi. Negatiivisen vapauden – eli vapauden olla harjoittamatta uskontoa – suhteen meillä on ongelmia. Joskus nämä kaksi ulottuvuutta ovat lisäksi ristiriidassa. Tästä esimerkkinä toimii Suomen oikeuskäytännön sallimma uskontoperusteinen poikien ympärileikkaus. Leikkausta puolustetaan vanhempien positiivisella uskonnonvapaudella harjoittaa uskontoonsa kuuluvaa riittiä. Toisaalta ympärileikkaus loukkaa (ruumiillisen koskemattomuuden lisäksi) lapsen negatiivista uskonnonvapautta, sillä lapsi kantaa uskontokunnan merkkiä kehossaan läpi elämänsä.

Suomessa perustuslaki määrittää tasa-vertaisuuden sekä vakaumusten osalta ihmisten oikeudet. Suurimmat ongelmat liittyvätkin vakaumusten tasa-arvoon. Kahdella valtion kirkkokunnalla on lainsäädännöllinen erityisasema, joka heijastuu etenkin negatiivisen uskonnonvapauden ongelmina yhteiskunnassamme. Suomalainen veronmaksaja tukee ilman valinnanvapautta esimerkiksi yleisradiosta säätävän lain perusteella kristillistä hartausohjelmaa. Lisäksi valtio tukee näitä kahta valtionkirkkokuntaa avustuksin. Koululakimme säätää myös erillisesti ev.lut- ja ortodoksisen kirkkokunnan osalta.

Valtionkirkko on vahvasti lainsäädäntöön kytkeytynyt instituutio, jota on hankala yhdellä eduskuntavaalikaudella korjata. Korjaustoimenpiteet voidaan aloittaa vakavaa juopaa yhteiskuntaamme tuottavien ongelmien ratkomisella. Näistä poikien ympärileikkauksen kieltävä lainsäädäntö olisi erillislailla toteutettavissa oleva toimenpide. Lapsemme koulussa jakava oman uskonnon opetus pitäisi lakkauttaa ja siirtyä kohti yhteistä uskontohistoria- ja elämänkatsomustiedettä. Ensimmäinen askel on tehdä elämänkatsomusaineesta vapaasti valittava myös uskontokuntiin kuuluville oppilaille – nyt valinnanvapaus on vain uskontokuntaan kuulumattomilla.

Ruskeat tytöt -median päätoimittaja Koko Hubara listasi 21.3.2019  eduskuntavaalien ”ruskeita” ehdokkaita. Hubara kritisoi eduskunnan kokoonpanon valkoista homogeenisyyttä ja tarjoaa ratkaisuksi ”ruskeiden” kansanedustajaehdokkaiden äänestämistä. Päätoimittaja lokeroi ihmiset ihonvärin perusteella ja maalaa meille ”me-vastaan-he” -asetelman, jossa ”he” ovat pahat valkoiset kantasuomalaiset.

Hubara on oikeassa siinä, että eduskunnan kokoonpano ei ole heijastellut Suomen demografiaa. Pääkirjoitus ei kuitenkaan vastaa siihen, miksi edustus ei ole ollut optimaalinen. Syitä tulee etsiä paljon laajemmasta paletista kuin median sitoutumattomuudesta. Suurin syy lienee taloudelliset resurssit, sillä kansanedustajaehdokas joutuu laittamaan suuren määrän rahaa kampanjaansa. On myös hyvä muistaa, että Suomeen on vasta hiljattain tullut paljon maahanmuuttajia.

Hubara on yksi kovaäänisimpiä rasismin vastustajia. Siksi onkin kummallista, että hän itse sortuu karkeaan etniseen profilointiin. Hän lokeroi ihmiset ihonvärin ja taustan perusteella ja antaa ymmärtää, että vain kuvitteellinen ”ruskea” on paras edustamaan toista ”ruskeaa”. Valkoinen ei siihen ilmeisesti hänen mielestään kykene.

Olisimmeko hyväksyneet tilannetta, jossa kaikista homoseksuaaleista, vammaisista, ylipainoisista ja tietyn uskonnon edustajista olisi tehty oma listansa? Listoja voidaan kenties perustella monin eri tavoin, mutta Hubaran lista toimii hyvää tarkoitustaan vastaan. Meidän täytyy arvostaa ja kritisoida toisiamme ennen kaikkea osaamisemme, ajatustemme, arvojemme ja toimintamme perusteella.

Älkää. Missään. Nimessä. Ikinä. äänestäkö ketään pelkän ihonvärin takia. Ehdokas on joko hyvä tai ei. Eva on loistava, mutta ei sen takia et on nainen tai ruskea. Vaan siks et on älykäs, välittää ja hällä on arvot kohillaan. https://t.co/5qQBNEsqfw

— Arman Alizad (@armanalizad) 24. maaliskuuta 2019

Voiko listalla olevia yhdistää mikään muu tekijä kuin tuo esineellistävä ”rodullistettu” -termi? Onko mitään muuta, kuin Hubaran toimittama ihonvärin ja etnisyyden laadun mittaamiseen perustuva uhri-leima? Hubara on tosin ollut profiloinnissa valikoiva tai muuten huolimaton, sillä listalta puuttuu Kokoomuksen Rita Kostaman ja Joel Elmacin nimet. Tämä ei ole kuitenkaan kirjoituksen ongelmallisin asia. Ongelma on sen sanoma, jonka mukaan ”ihonvärillä” on väliä.

Hubaran etninen profilointi ei edesauta rasismin kitkemisessä vaan toimii aivan päinvastoin. Pahimmillaan se herättää närkästystä ehdokkaita vastaan. Listaa voidaan käyttää myös rasistisiin tarkoituksiin. Lisäksi se luo toiseuden tunnetta meissä uussuomalaisissa. Kuten listaan päätynyt Binga Tupamäki toteaa: ”Henkilökohtaisesti minun toiseuden tunnetta ruokkii kaikista eniten se, että jatkuvasti halutaan korostaa kaikkien ulkomaalaistaustaisten erilaisuus valkoisista. En ole tähän asti eduskuntavaalikampanjassani kokenut tällaista esineellistämistä jonkun toisen identiteettipolitiikan hyväksi.”

Emme voi harjoittaa tekoja, joita emme muille salli. Yhteisten pelisääntöjen noudattaminen merkitsee sitoutumista tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen, jotka ovat yhteiskuntamme tukipylväät.

Kirjoittajat:

Eva Tawasoli, Vihreiden kansanedustajaehdokas

Seida Sohrabi, Yhteiskuntavaikuttaja

 

Afganistanin sota ajoi vanhempani pakolaisiksi Iraniin 1980-luvulla. Minä olen syntynyt Iranin pääkaupungissa, Teheranissa. Iranissa eläminen on pakolaisperheelle rankkaa. Rasismi on hyvin systemaattista ja pakolaisuutta pidetään hyvin alhaisena asiana. Iranissa koin äärettömän kovaa köyhyyttä. Lapsena työskentelin pellolla aikuisten miesten ja naisten rinnalla. Palkaksi tyttölapsi sai puolet naisen palkasta ja neljäsosan miehen palkasta.

Koulussa jouduin hyvin usein jos jonkinlaisiin ongelmiin. Naisopettajaa kritisoin, kun hän väitti, että “naiset eivät sovi tuomarin tehtävään, sillä naiset ovat tunne-elämältään epävakaita”. Jouduin rehtorin puheille ”pitkän kieleni vuoksi”.

Kaverini ihmettelivät, miksi minun käteni olivat täynnä naarmuja ja haavoja. En uskaltanut sanoa heille, että olen sipulipellolla töissä. Niinä aikoina häpesin taustaani ja perheeni  köyhyyttä. Työnteko ja opiskelu tuntuikin niin rankalta, että päätin lopettaa opiskelun.

Eräs asia pelotti minua valtavasti: Avioliitto. Pelkäsin, että minusta tulisi teheranilaisen työmiehen vaimo. Avioliitto on Iranissa tytön tärkein elämäntavoite. Oli hyvin tavallista, että peruskoulun jälkeen tyttöjä valmisteltiin avioliittoon. Jotkut onnekkaat (ja varakkaat) pääsivät opiskelemaan yliopistoon mutta se riippui täysin suvun miesten tahtotilasta. Minulla nämä mahdollisuudet olivat täysin nolla.

Perheeni pääsi kiintiöpakolaisena Suomeen 13 vuotta sitten. Savonlinna oli outo kokemus Teheranissa kasvaneelle teinille. Vaikka kaupungin hiljaisuus pelottikin minua, oli Suomessa eläminen iranilaiseen patriarkaattiin tottuneelle tytölle alusta asti voimaannuttavaa. Muistan, kun teininä seisoskelin huoneessani peilin edessä ja sanoin ääneen itselleni: ”Täällähän on ihana olla tyttö”.

Voitte vain kuvitella millaisen vaikutuksen Minna Canth on minuun tehnyt.

Pidetään Minna Canthin hengessä “salonkia” ja ylläpidetään keskustelua. Tasa-arvo ei ole mikään itsenstäänselvyys.

Hyvää tasa-arvon päivää kaikille.