Ilmastonmuutoksen uhkista puhuminen ei ole ideologian tuputtamista

Maapallo on lämmennyt yhden asteen viimeisen reilu sadan vuoden aikana ja vaikutukset näkyvät jo nyt: lisääntynyt kuivuus ja kuumuus, äärisääilmiöt, metsäpalot, jäävuorten sulaminen jne.

On vain ajan kysymys, että ongelmat tulevat pahemmaksi myös Suomessa. Jos tätä menoa edetään ruuan tuottaminen vaikeutuu, makeaa vettä ei riitä kaikille, osa maapallon alueista muuttuvat asuinkelvottomaksi ja miljoonia ihmisiä joutuu pakolaiseksi.

3 tapaa miten jokainen voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen:

1. biokaasun ja sähkön käyttö autoiluun ja fossiilisten polttoaineiden käytön lopettaminen.
2. Kasvispainotteinen ruokavalio
3. Uusiutuvan energian hyödyntäminen.

 

Sherin Khankan- Pohjolan ensimmäinen naisimaami

Pohjolan ensimmäinen naisimaami Sherin Khankanin luennoilla Helsingin yliopistolla.

Tänään minulla oli ilo ja kunnia tavata pohjoismaiden ensimmäinen naispuolinen imaami, Sherin Khankan ja kuulla hänen ajatuksiaan islamin uskontoon liittyen. Sherin Khankan on syyrialais-suomalainen ja on asunut koko ikänsä Tanskassa. Sherin on uudelleen tulkinnut Koraania feminismin näkökulmasta sekä laatinut yhdeksän muslimiuudistuksen teesiä, jotka pohjautuvat islamilaiseen oikeusperiaatteeseen. Hän on myös perustanut Kööpenhaminaan Marjam-moskeijan, jota johtaa naiset.

Khankanin 9 muslimiuudistuksen teesiä
1. Naisjohtajat ja naisimaamit islamilaiseen maailmaan
2. Musliminaisille oikeus uskontojen välisiin avioliittoihin
3. Tasavertainen oikeus islamilaiseen avioeroon sekä naisille, että miehille
4. Koraanin uudelleentulkitseminen keskittyen sukupuolten väliseen tasa-arvoon
5. Pluralismin edistäminen islamissa
6. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistäminen
7. Taistelu tyttöjen sukupuolielinten silpomista vastaan
8. Taistelu vihapuhetta vastaan
9. Hengellisen polun löytäminen islamin sisällä

Kannatan Sherinia ja hänen ajatteluaan, sillä hänen arvomaailma on hyvin lähellä omaa arvomaailmaani. Patriarkaatti ei koske pelkästään islamia, vaan myös kristinuskoa, juutalaisuutta ja muita uskontoja. Jotta saadaan parempi maailma, meidän kaikkien pitää tehdä työtä tasa-arvon eteen. Työ on ensisijaisesti aloitettava omasta yhteisöstä. Meidän liberaalimuslimien pitää nostaa ääntämme yhteiskunnalliselle tasolle, luoda vaihtoehto nykyiselle patriarkaaliselle islamilaiselle rakenteelle sekä vaikuttaa muslimiyhteisöjen epäkohtiin sisältäpäin. Meidän pitää itse ryhtyä vaalimaan tasa-arvoa sekä kitkeä ääriajattelu ja islamofobia.

Imaami Sherinin mukaan: ”Jos muslimit hieman perehtyisivät Koraaniin, he ymmärtävät, että naispuoliset imaamit ovat osa islamilaista perinnettä, eikä se ole nykyajan feministien keksintö.”
Hei muslimiystävät! Nyt on aika tasapainottaa valtarakenteita! Me ihmiset tarvitsemme puhtautta ja aatteellisuutta, ei ahtautta ja puutteellisuutta!

Osakesäästötili edistäisi laaja-alaista vaurastumista ilman populistisia rajoitteita

Hallituksen esittämä osakesäästötili on perusajatukseltaan erinomainen, kansan piirissä vaurautta luova mekanismi, mutta se on pilattu poliittisella sulle-mulle lehmänkaupalla.

Suurin ongelma lienee se, että nykyiset piensijoittajien arvo-osuustilit eivät ole käännettävissä osakesäästötileiksi. Varallisuus, jota siis rajoittaa 50 000€ katto, tulee kaavaillun perusteella siirtää tilille euromääräisenä. Olemassa olevat sijoitukset tulee realisoida ja niistä pitää maksaa luovutusvoiton osalta vero ennen kuin verovelvollisuuden mahdollisesta lykkääntymisestä pääsee nauttimaan osakesäästötilin piirissä. Tämä kirpaisee pahiten juuri sitä säästäjäsegmenttiä, jolle Petteri Orpo painotti mekanismin hyötyjä.

Esitettyjen lukujen mukaan (olettaen pörssin efektiiviseksi osinkotuotoksi 4%) 400 000 ihmistä omistaa alle 12 500€ euron salkun. Tämä osakeomaisuus pitää siis myydä, voitoista tulee maksaa mahdollinen luovutusvero ja osakkeet pitää ostaa uudelleen osakesäästösalkkuun (myynneistä ja ostoista veloitetaan tyypillisesti vielä välityspalkkio). Vaihtoehtoisesti piensijoittaja voi alkaa keräämään vastaavaa, mahdollisesti vuosikymmenten aikana säästettyä, pääomaa alusta päästäkseen nauttimaan uudistuksen eduista. Varakkaamman sijoittajan salkussa puolestaan 50 000 € saattaa olla pieni osa käteispuskuria ja siten uudistuksen hyödyt ovat piensijoittajaa paremmin saavutettavissa.

Muitakin vakavia valuvikoja ja epäselvyyksiä liittyy uudistukseen. Pahimmassa tapauksissa rajoitukset muuttavat pörssikaupan luonnetta joidenkin kaupankäyntikohteiden osalta täysin varsin epälikvidissä pörssissämme. Ulkomaiset osakkeet ja osakkeenvälittäjät ovat myös täysi kysymysmerkki kaavailussa ja piensijoittaja saattaa kärsiä jäälleen esim. kohonneina kaupankäyntikuluina uudistuksen rajoitusten tuomista lieveilmiöistä.