OLETKO koskaan joutunut rasismin kohteeksi? Entä tiedätkö, miltä tuntuu, kun ulkopuolisten sanat jättävät ikuiset arvet sydämeen? Voisin kirjoittaa rasismista satoja sivuja, mutta tällä kerta tyydyn tähän lyhyeen tarinaan itsestäni.
Minulta kysytään usein, mistä maasta olen kotoisin. Välillä annan ihmisten arvailla kansalaisuuttani, ja tähän mennessä vain parin ihmisen arvaukset ovat osuneet oikeaan. Tätä samaa kysymystä olen kuitenkin pohtinut paljon: minkä maalainen oikeasti olen? En tiedä, miltä tuntuu kuulua johonkin tiettyyn kansaan ja kulttuuriin.
Olen aina elänyt pakolaisstatuksella eri maissa, eikä minulla ole koskaan ollut mahdollisuutta käydä vanhempieni synnyinmaassa.
Pikkutyttönä luulin, että ”pakolainen” oli kirosana. Kun kotipihallani kinastelin naapurin lasten kanssa, saatoin itsekin haukkua heitä pakolaisiksi tajuamatta, että he olivat valtaväestöön kuuluvia ja minä olin se, jota pitäisi haukkua pakolaiseksi. Mutta tuo sana oli niin inhottavan loukkaava, että se lopetti kinastelun.
Koulussa olin suosittu ja menestynyt oppilas. Silti jouduin epäasiallisen käytöksen kohteeksi. Yhdellä opettajalla oli tapana kehua minua muille oppilaille, että ”tämä tyttö on tosi hyvä oppilas vaikka onkin pakolainen”.
Pikkutyttönä pakolaisuus tarkoitti minulle huonommuutta, kakkosluokan kansalaisuutta, kelvottomuutta ja arvottomuutta. Pakolaisuus tarkoitti sitä, että pitää nöyrästi niellä solvauksia ja tuntea olonsa toivottomana toisten kotiin tunkeutujana.
Onneksi rankat ajat ovat nyt ohi. En ole enää se pikkutyttö, joka tunsi syyllisyyttä kotimaansa konfliktin takia. Nyt tiedän, ettei minun tarvitsekaan tuntea kuuluvani mihinkään maahan ollakseni hyvä. Riittää, että olen ihminen ihmiselle.
Jos sinulla on ennakkoluuloja jotakuta kohtaan, varmista, ettet päästä vahingossakaan loukkaavia sanoja suustasi. Joskus ne jättävät ikuiset arvet toisen ihmisen sydämeen.