OP-ryhmä alensi tällä viikolla ennustetta Suomen kuluvan vuoden talouskasvusta. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ilmoitti epäilyksensä, että OP:n madallettu kasvuennuste on hänen nähdäkseen edelleen liian korkea.
Suomi kaipaa kipeästi kasvua. Voisi siis kuvitella, että hallituspuolueissa ei vain keskityttäisi ihmettelemään, mistä Suomeen saadaan talousongelmiin helpottavaa kasvua, vaan asialle tehtäisiin nopeasti korjaavia toimenpiteitä. Nimittäin leikkaamalla ei Suomea saada kuntoon – sen pitäisi olla tässä vaiheessa jo kaikille selvää. Päinvastoin esimerkiksi Nordean viime viikkoisen talouskatsauksen mukaan leikkaukset ovat yksi keskeinen syy sille, miksi Suomi oli taantumassa myös viime vuonna, ja miksi velka ja alijämä vain jatkavat kasvua.
Mäkelän epäilykset talouskasvusta kuvaavat hyvin hallituksen talouspolitiikan epäonnistumista. Talouspolitiikka on niin epäonnistunutta, ettei edes hallituspuolueiden johdosta näköjään uskota enää siihen, että Orpon ja Purran johdolla Suomi saataisiin sille kasvu-uralle, josta koko muu maailma on nauttinut jo monta vuotta putkeen.
Jatka lukemista ”Orpon hallituskin luovuttanut talouskasvun suhteen?”